perjantai, 18. kesäkuu 2010
Osa 3. Nopeaa toimintaa
Tässäpä tulee Takilan kolmas osa. Viimeksihän jäimme Petterin ja Sofian treffeihin puistoon, joten jatkakaamme siitä.
Petteri ei turhia aikaillut, vaan päätti suoraan kosia Sofiaa. “Sofia Kiiltola, tuletko vaimokseni?” “Tietenkin, Petteri!” (Kuulostiko edes tönköltä? :D)
Niinpä Petteri pujotti sormuksen Sofian nimettömään.
Sofian alkoi kuitenkin työt, joten Petterikin päätti lähteä ansaitsemaan voita leipänsä päälle. “Hautausmaalle”, Petteri sanoi taksikuskille.
Petteriä suoraan sanottuna hieman pelotti olla hautausmaalla tähän aikaan päivästä, mutta työt oli tehtävä. On meillä siinä rohkea yksityisetsivä.
Seuraavana päivänä Petteri kutsui Sofian kylään, sillä hänellä oli yllätys. Ehkä noiden kalsareiden päälle kannattaisi pistää vähän vaatteita, sillä väärinkäsityksiä sattuu.
Kun Sofia kaarsi pihaan, hän koki oikeastaan aika suuren järkytyksen. “Asuuko Petteri todellakin näin”, hän mietti. Petteri kuitenkin juoksi vastaanottamaan Sofiaa ja selitti tälle: “Sofia, mitä jos muuttaisit tänne asumaan?” “Kyllähän minä voin, oikeastaan säälin sinua, kun joudut asumaan näin. Minulla on onneksi aika hyväpalkkainen työ, joten tehdäänpä pieni remontti tälle asumuksellesi.”
Taloesittely on tämän osan lopussa :D
Sofia on siis musiikkiuralla, kykyjenetsijänä. Ja niinpä hän päättikin ruveta uudessa talossa heti harjoittamaan kitaransoittotaitojaan. Petterin oli lähdettävä töihin, mutta Sofia ei välittänyt, sillä hän tiesi, ettei syy ollut hänen kitaran soittonsa. Tässä kuvassa näkyy myös pienen pieni muodonmuutos, jonka tein Sofialle.
Mutta kuinka alas sitä voi vajota? Petterin oli tongittava roskia saadakseen selville kaikki tiedot, jotka tarvitsi selvittääkseen tapauksen. Toivoen, että kukaan ei näkisi, hän jatkoi penkomista.
Petteri kertoi tehtävänantajalleen suorittaneensa tapauksen, ja lähti hyvillä mielin kohti kaupungintaloa. Hänelle kun myönnettiin palkinto kolmannesta selvittämästänsä tapauksesta. Tehtävänantaja, Ilona Tappura, katsoi hieman haikaillen Petterin perään. “Siinä vasta mukava mies.”, hän ajatteli ja mutisi jotain nappaavansa hänet siltä lipevältä idiootilta.
“Kulta, olen kotona!” Petterin huuto kaikui heidän suhteellisen tyhjässä olohuoneessaan. “Minulle myönnettiin palvelupalkinto!” hän lisäsi. “Sepä mukavaa. Mutta seuraa minua, niin palkitsen sinut itsekin!”
Tie johti makuuhuoneeseen. Ja jokainen varmaankin arvaa, mitä tämän kuvan jälkeen tapahtui.
Mutta nyt sen luvatun taloesittelyn pariin. Sofia toi talouteen noin 20 000§, ja kun sen yhdistää Petterin 200§ säästöihin, lopputulos on tällainen talo:
Ulkoa
Olohuone ulko-ovelta.
Joku nurkka, keittiö on tuon seinän takana.
Keittiö
Kylpyhuone/vessa
Makuuhuone
Pohjakuva. Vasemmassa alanurkassa on tuleva lastenhuone.
Tässä sitten oli tämä vähän tynkä osa. Kommenttia toivoisin edelleen
Kommentit